Health Awards -tuomaristo on julkistettu: ”Hyvien ideoiden ja onnistumisten jakaminen on tärkeää!”

Health Awards -kilpailun rautaisista terveysalan ammattilaisista koostuva tuomaristo on nyt koossa. Tuomariston jäsenet ovat joko Suomen terveysalan vaikuttajia tai henkilöitä, joilla on muutoin asiantuntijuutta ja pätevyyttä arvioida ehdolla olevia tekoja ja innovaatioita. Tuomariston puheenjohtajana ilman äänioikeutta toimii kilpailun pääjärjestäjän Tamron toimitusjohtaja Kai Kaasalainen.

Tuomaristoon kuuluvat:

Patrik Borg, ravitsemustieteilijä ja lihavuustutkija
Virve Ilkka, HealthSPA, toiminnanjohtaja
Antti Kivelä, Sitra, Uudistumiskyky-teeman johtaja
Hanna Kuntsi, Suomen Apteekkariliitto, yhteiskuntasuhdejohtaja
Tero Oinonen, Helsingin yliopisto, Yliopistopalvelut-yksikön asiantuntija
Heikki Pärnänen, Suomen Lääkäriliitto, politiikkatoimialan johtaja
Sirpa Rinta, Lääketeollisuus ry, lääkepoliittinen johtaja

Health Awards -kilpailun hakuaika on käynnissä 12.11. saakka. Kilpailuun toivotaan mukaan mitä erilaisimpia terveystekoja ja -innovaatioita.

Hyvien ideoiden ja onnistumisten jakaminen on tärkeää. Hyvät ideat synnyttävät lisää hyviä ideoita ja palkitseminen kasvattaa onnistumisen ja kukoistuksen kulttuuria”, HealthSPA:n toiminnanjohtaja Virve Ilkka muistuttaa.

Suomen Apteekkariliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Hanna Kuntsin mukaan onkin arvokasta, että terveysalalla on oma vuotuinen seremoniansa, jossa huomioidaan hyvästä työstä: ”Niin sanotun suuren yleisön silmissä kehitystyö ja jopa huippuosaaminen jää usein piiloon, jolloin toimijoiden kannalta on hienoa, että Health Awards tekee näkyväksi terveyden edistämisen, erilaiset innovaatiot sekä näiden tekijät.”

Tuomaristo valitsee 23.11.2017 kolme Vuoden Terveysteko ja kolme Vuoden Terveysinnovaatio -finalistia. Valinnassa painotetaan erityisesti terveysteon tai terveysinnovaation vaikutusta tavallisen kansalaisen elämään, terveyteen ja hyvinvointiin.

Voittajat julkistetaan 25.1.2018 järjestettävässä Health Awards & Foresight Forum 2017 -tilaisuudessa. Voittajille on luvassa 5000 euron rahapalkinto.